Reissulokikirja
torstai 1. toukokuuta 2014
Vuorotteluvapaalla reissaten
Reissulokissamme kerromme vuorotteluvapaareissumme suunnittelusta ja toteutuksesta.
Pitkäaikainen haavemme toteutuu elo-joulukuussa 2014, lähdemme reppureissaamaan "maapallon ympäri". Tähän mennessä yhteisiä reissuja on takana jo runsaasti, joitain mainitaksemme Kuuba, Chile, Malta, Espanja, Italia, Puola, Latvia, Norja... Matkustamme yleensä ilman matkalaukkuja, niin myös nyt. Päivärepun lisäksi tällä kertaa mukana kulkee rinkat tykötarpeineen; teltta, makuupussit, trangia yms... Sekä kyllähän haspelikela, vapa ja muutama sopiva uistin pitää raahata mukana, jos vaikka kalapaikoille eksytään.
Karkeasti mitattuna, linnuntiereittiä käyttäen taivalta tulee kaikkiaan noin 85 000 km (huh, huh) eli siis vähän yli kaksi kertaa maapallon ympäri mittainen taival tiedossa. - No, neljä pitkää lentoa edessä ja Etelä-Amerikassa on tarkoitus liikkua maakulkuvälineillä mahdollisimman paljon.
Kamera laulaa ahkerasti ja tätä lokikirjaa seuraamalla lapset ja ystävät välttyvät mahdollisesti tuhansien kuvien katselusessioilta (noin 500 kuvan jälkeen eräskin innokas totesi: "mun bussi taitaa just lähteä").
Haikon kartanon kuntosali ja allasosasto ovat sopivan lähellä kotiamme, joten kuntoharjoittelu aloitettiin siellä maaliskuun alussa (no ehkä tarjoushintakin houkutteli meidät sinne...). Vappupäivästä (käytiin uimassa) eteenpäin treenaus jatkuu pihatöissä ja kävelylenkeillä sekä retkeillen totuttuun tapaan Porvoon saaristossa.
Pitkäaikainen haavemme toteutuu elo-joulukuussa 2014, lähdemme reppureissaamaan "maapallon ympäri". Tähän mennessä yhteisiä reissuja on takana jo runsaasti, joitain mainitaksemme Kuuba, Chile, Malta, Espanja, Italia, Puola, Latvia, Norja... Matkustamme yleensä ilman matkalaukkuja, niin myös nyt. Päivärepun lisäksi tällä kertaa mukana kulkee rinkat tykötarpeineen; teltta, makuupussit, trangia yms... Sekä kyllähän haspelikela, vapa ja muutama sopiva uistin pitää raahata mukana, jos vaikka kalapaikoille eksytään.
Reittisuunnitelma |
Kamera laulaa ahkerasti ja tätä lokikirjaa seuraamalla lapset ja ystävät välttyvät mahdollisesti tuhansien kuvien katselusessioilta (noin 500 kuvan jälkeen eräskin innokas totesi: "mun bussi taitaa just lähteä").
- Valmistautumisen reissuun aloitimme kartoituksella sopivista kohteista, menolippu 13.8.2014 New Zealand, Auckland. Alustavan suunnitelman mukaan reissaamme sieltä Tongalle, Fidzille, Peruun, Boliviaan, Chileen ja Argentiinaan.
- Reissu edellyttää hyvää peruskuntoa, jota alettiin kohottamaan kuntosaliharjoittelulla, uimalla, lenkkeillen (jopa sauvakävellen!).
Hotelli Haikon Kartano |
Kylpylä |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)